« Takaisin

Uranuurtaja-tarina

Riveria

Tarmo Wasenius

Pitkästä urasta ammennetaan ammattitaitoa useille

Tässä juttusarjassa esitellään työnantajia, yrittäjiä sekä oppilaitosten edustajia, jotka ovat tehneet pitkäjänteistä yhteistyötä keskenään. Yhteistyön muotoja hyödynnetään esimerkiksi mahdollistamalla ammatillisten oppilaitosten opiskelijoille työelämässä oppimisen mahdollisuuksia harjoittelupaikkoja tarjoamalla sekä kehittämällä työelämässä oppimista yhdessä oppilaitosten edustajien kanssa.

Tämän tarinan uranuurtaja Tarmo Wasenius on keittiö- ja ravintola-alan todellinen moniosaaja ja toimii majoitus- ja ravitsemispalveluiden lehtorina Riveriassa eli Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä. 

Käytäntöä ja uusia näkökulmia

Wasenius oli toiminut keittiömestarina jo useamman vuoden ennen sitä, kun hän valmistui opettajaksi 80-luvulla. Pohjois-Karjalan ravintolamaailma on tullut tutuksi lukuisten eri työpaikkojen kautta lehtorin töiden lisäksi. Wasenius on ehtinyt olla keittiömestarin lisäksi myös yrittäjänä, yrityksen osakkaana, erilaisissa hankkeissa – ja on hän julkaissut keittokirjankin. Työstä oppilaitoksissa on karttunut jo muutaman kymmenen vuoden mittainen kokemus.

– Koen, että kertomalla omasta urastani olen saanut avattua opiskelijoille ammatin perustaitojen lisäksi myös yrittäjyyttä ja muutenkin monipuolisen työelämän näkökulmaa, Wasenius kertoo.

Riverian hotelli- ja ravintola-ala tekee yhteistyötä työnantajien kanssa opiskelijoiden työelämässä oppimisen jaksojen lisäksi muun muassa aktiivisen vuoropuhelun ja työpaikkaohjaajakoulutuksen kautta. 

Wasenius näkee ammatillisessa koulutuksessa erityisen tärkeäksi työelämän muutoksen käsittämisen. Sen lisäksi, että opiskelijoille kerrotaan työelämän vaatimuksista, he pääsevät kokemaan niitä käytännössä työelämässä oppimisen jaksoilla ja heitä valmennetaan myös vastaamaan vaatimuksiin aina kunkin hetken tarpeiden mukaisesti. 

– Minulla on ollut vähän semmoinen mottokin tässä, että “opeta vähemmän, opeta paremmin”. Kyse on siitä, että on perustaidot, joita osaa soveltaa eri tilanteissa, kuvaa Wasenius alan monipuolisia vaatimuksia.

Koulutus ja työelämä toistensa tukena

Tänä vuonna Wasenius koki erityisiä onnistumisen tunteita, kun hänen opettamansa kolmannen vuosikurssin opiskelijoista kaikki pääsivät suoraan mukaan työelämään. 

– Se johtuu taitojen monipuolisen kehittymisen lisäksi siitä, että työpaikoilla päästään luomaan aivan eri tavalla suhteita ja verkostoja, joista hyötyy kaikki osapuolet, summaa Wasenius oppilaitosten ja työnantajien välisen yhteistyön hyötyjä.

Mitä opiskelijan valmiuksien huomioiminen ja kehittäminen on parhaimmillaan? 

Opiskelijan valmiuksilla tarkoitetaan sekä valmiutta työelämässä toimimiseen että ammatillisen osaamisen kehittymistä ja valmiuksia. Opiskelijan työelämässä toimimisen valmiuksia ja niiden kehittymistä tuetaan suunnitelmallisesti. Työelämäjaksojen ajoitus on yksilöllistä ja oikea-aikaista, ja opiskelija on saanut valmistautua riittä­västi työelämässä oppimiseen. 

Opiskelijan työnhakua tuetaan. Oppilaitos järjestää tapahtumia tai palveluja, joissa opiskelija ja työn­antaja voivat vaivattomasti kohdata. On hyödyllistä, jos opiskelija voi välittää tietoa osaamisestaan, motivaatiostaan ja urasuunnitelmistaan työnantajalle. Opiskelijan osaamista dokumentoidaan työelämässä oppimisen aikana ja sen päätteeksi. Opiskelijan itsearviointia työelämässä oppimisesta tuetaan.

Tutki kriittisiä pisteitä ja paranna oppilaitoksesi palvelua

Iso joukko ammatillisen koulutuksen järjestäjiä ja työelämän edustajia ympäri Suomen on tunnistanut yhdessä Parasta Palvelua -kehittämisohjelman kanssa kahdeksan tärkeää työelämässä oppimisen ”kriittisistä pistettä”. Kriittiset pisteet ovat kehittämisen kohteita ja näkemyksiä työelämän ja opiskeli­jan paremmasta palvelusta. Ne muodostavat oppilaitoksen työelämän palveluprosessin.

Lue lisää opiskelijan valmiuksista ja palvelun parantamisesta Hyvän palvelun oppaasta.

Lue myös muut Uranuurtaja-tarinat

Uranuurtajaksi?

Ilmoittaudu tai ilmianna uraauurtava työnantaja, yrittäjä tai opettaja, jonka tarina ansaitsee tulla kerrotuksi!

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

« Takaisin
Takaisin ylös